Kuten sanoin, vanhempieni ongelmat juontuvat 90-luvun alkuun ja lama-aikaan. Muistan eläneeni hyvin onnellisen lapsuuden, jossa vanhemmillani meni todella hyvin. En osaa suoraan paikantaa ensimmäisiä muistikuviani vanhempieni riidoista, mutta ajoittaisin ne jonnekin vuoden 91-93 -vuosien paikkeille. Pahin aika oli yläasteaika, enkä oikeasti usko syynä olleen minkään murrosiän vaikeuksien, vaan silloin riidat alkoivat eskaloitumaan.

Lamasta sinällään vanhempani olisivat selviytyneet hyvin. Molemmat säilyttivät työpaikkansa ja saivat ihan hyvää palkkaakin, mutta soiseksi teki heidän taipaleensa äidin sukulaiset. Pitkän aikaa vanhempien velkataakka oli tabu ja on kait se sitä vieläkin, ja pääasiallinen tietolähde näille asioille ovatkin vanhempien riidat, jotka olivat ainoat ajat jolloin he veloista puhuivat. Kävi nimittäin niin, että vanhempani olivat takaamassa äidin sukulaisten miljoonavelkoja, jonka he ottivat maatilan perustamiseen. He eivät kuitenkaan osanneet pitää asioistaan huolta ja velat menivät lunastukseen sukulaisten ajan kuluessa enemmän viinan juonnissa kuin työnteossa. Sinänsä jos oikein asioita olen tulkinnut, niin vanhempani eivät olleet missään määrin päätakaajia lainassa, mutta Ahon hallituksen tekemä lakimuutos tai jostain muusta syystä he lopulta hyvätuloisina joutuivat päävastuuseen näistä veloista. Minä en itse valita enkä valittanut rahojen niukkuudesta missään vaiheessa, mutta se mistä olen yhä näille deekusukulaisille käreissäni on se, että myös isovanhempani pitkän työuran tehneenä joutuivat vuosikausia maksamaan heidän velkojaan eläkkeistään ja saivat oman osuutensa maksettua vasta viime vuonna. Siitä olen käreissäni yhtä lailla kuin siitä, että heidän saatuaan luokiteltua itsensä maksukyvyttömiksi heillä oli pokkaa käydä useita kertoja aurinkolomilla 90-luvun lopun mittaan. Mutta tämäpä nyt on tietysti vain sivuseikka.

Ongelmat alkoivat siis lamasta ja jatkuvasta markkojen laskemisesta. Isä käsittääkseni syytti tapahtuneesta äitiä taikka äiti syytti isää siitä, että hän syyttää tapahtuneesta äitiä. Tästä en ole ihan varma. Sen tiedän, että äidille oli tiukka paikka, jos isä arvosteli näitä kyseisiä sukulaisia ja hän koki aina, että isä samalla kohdistaa kritiikin äitiin. Vastavuoroisesti riidoissa alettiin pian käsittelemään sitä kuinka äiti oli 70-luvulla elättänyt heidät lukion jälkeen töitä tekemällä, kun isä opiskeli insinööriksi. Äitikin olisi halunnut jatkokouluttaa itseään enemmän ja koki ahdistusta tämän vuoksi.

Kun riidat alkoivat olemaan jatkuvia ja mukaan vedettiin mitä absurdimpia asioita, kuten se, että me lapset halusimme ja rakastimme kissoja kovasti ja niitä oli meillä neljä eikä äiti olisi tahtonut niitä yhtään. Jolloin käytiin kovia väittelyitä siitä, että ainakin osa niistä pitäisi lopettaa. Tässä vaiheessa isä alkoi silloin tällöin juomaan, joka eskaloitti tilannetta. Rahat olivat vähissä kaiken mennessä velanmaksuun ja niimpä yksittäisetkin baarikerrat saivat valtavat mittasuhteet - sinänsä ymmärrettävästä syystä. Se mikä siinä sivussa jäi huomaamatta oli se, että tämä oli isän keino purkaa pahaa oloaan, paeta ahdistavaa tilannetta jotenkin. Siinä vaiheessa kun sain isän kiinni autotallissa ottamassa salaryyppyä, päätin etten itse ainakaan saa tehdä viinasta mitään pakokeinoa. Se, kuinka iso mies koittaa kyyristellä auton takana piilossa oli elämäni noloimpia kokemuksia. Siihen kiteytyy se, miksi itse olin humalassa ensimmäisen kerran vasta armeijasta päästyäni, vaikka baareja olin kavereilla kuskina kiertänyt 18-vuotiaasta saakka. Ystävieni ansiota toisaalta on se, että olen tajunnut että isompi ongelma on absolutistinen niuhottaminen kuin kohtuu käyttäminen.

No... kaikki tämä johti siis siihen, että isästä tuli perheessä se syntipukki, jonka harteille kaikki tuntui kaatuvan. Riidoissa äiti koitti saada lapset mukaan osoittamaan isälle kuinka väärin hän toimii, joka puolestaan nöyryytti tätä lisää. Mutta se oli myös omiaan ajamaan isän emotionaalisesti perheen sisällä kauemmas. Itseänikin jurppi yläasteella ja lukiossa isän epätäydellisyys. Sinällään minua ei missään vaiheessa hirveästi haitannut isän juominen, sillä joihan koko minun kaveriporukkanikin eikä se meidän perheen ulkopuolella tuntunut olevan yhtä järisyttävä ongelma. Enemmän minä häpesin isän kyvyttömyyttä muuttaa omaa käytöstään. Jos samat asiat kerta toisensa jälkeen aiheutti riitoja, itkua ja isän itsetunnon murenemista - miksi hän ei osannut tehdä asialle mitään?