Siinä vaiheessa kun itse kasvoin tarpeeksi isoksi, että aloin kiinnostua yhteiskunnallisista asioista ja käydä niistä väittelyitä niin minulle kävi selväksi, että vanhempien parisuhteen ongelmat ovat lähinnä kulttuurieroja ja merkittävä osatekijä oli äidin ilmeisen huono itsetunto. Nimittäin kun minä aloin käymään isän kanssa älyllisiä väittelyitä, joista nautin hyvin kovasti, niin ne tuntuivat katkeavan hyvin monta kertaa siihen, että äiti tuli valittamaan väliin kuinka isä taas haastaa riitaa eikä arvosta minun mielipiteitä ollenkaan. Eikä meidän väittelyissä tästä ollut kyse koskaan. Toisen mielipidettä arvostettiin kyllä, mutta se ei tarkoittanut sitä etteikö mielipiteille pitänyt olla perusteet. Ja useammin isä minusta joutui puolustuskannalle kuin minä. Se, että makoisat keskustelut tultiin ulkoapäin musertamaan ja jotka jälleen päätyivät äidin ja isän riitoihin sai minut huomaamaan sen, että äidin ja isän älykkyyserot ovat ilmeisiä.

Äidillä on rutkasti sosiaalista älykkyyttä ja tunneälyä, eikä isäkään täysin köyhä niiden suhteen ole. Mutta jos äiti ja isä puhuivat asioista konkreettisesti äiti tunsi olonsa uhatuksi vaikken usko sen olleen tarkoituksena. Äiti oli kyllä matemaattisissa ja yhteiskunnallisissa ongelmissa aina usuttanut lapsia kääntymään isän puoleen, mutta hänen itsetunto-ongelmansa alkoivat valjeta minulle vasta yläasteen lopulla. Ja se sai minut näkemään mikä isän sanoissa häntä niin jurppi vaikkei hän vielä tänäkään päivänä taida itse olla sitä huomannut. Mikäli riitoja käytiin tunneälyn puolella - isä oli täysin helisemässä ja puolustuskyvytön. Mikäli tunnepitoisista asioista yritettiinkään puhua asioina niin äiti koki tilanteen hyökkäävänä vaikka sivustakatsojalle se ei minusta ainakaan sellaiselta tuntunut. Konkreettisin todistus tästä ja siitä kuinka epäitsevarma äitini oli oman älykkyytensä ja pätevyytensä suhteen saatiin lukioaikani aluksi. Tuolloin hän siis alkoi kouluttautumaan uusiksi - toteuttamaan unelmaa, joka hänellä selkeästi oli ollut jo vuosia. Ja kun koenumeroista tuli vitosta vitosen perään (eli parhaita numeroita) niin se heijastui heidän avioliittoonsakin.

 Lukioajan saatoin minäkin elää sellaisessa kuvitelmassa, että vanhempani saavat asiansa hoidettua kuntoon ja riidat kyllä aika lailla loppuivatkin, tai jäivät harvoiksi poikkeuksiksi. Mutta lämpöä ei parisuhteeseen tullut silti takaisin. Tyttöystäväni on kommentoinut meidän perheen sisällä vallitsevaa kulttuuria todella kylmäksi ja välinpitämättömäksi. Sellaiseksi, ettei toista kohdella ihmisenä vaan sille voi nalkuttaa tai käskeä eikä mitään pehmennyssanoja tarvita. Joka osuu kyllä kohdalleen aika hyvin ja tottahan se on, että yksikseen kumpi tahansa vanhempani on todella hurmaava ihminen. Parhaimmillaan maailman rakastettavimpia ihmisiä. Mutta kun heidät laitetaan samaan tilanteeseen niin ero on valtava.